Pohjois-Karjalan Suojeluskuntien Perinneyhdistys ry

torstai 2. helmikuuta 2012

JÄSENTIEDOTE 1-2012

TALVINEN TERVEHDYS POHJOIS-KARJALAN SUOJELUSKUNTIEN PERINNEYHDISTYKSELTÄ!

Yhdistyksen hallitus piti kokouksensa 24. tammikuuta ja siellä päätettiin alkuvuoden ohjelmasta.

Maaliskuun 24. päivänä on tarkoitus järjestää yhdistyksen ensimmäinen perinnehiihto Liperissä. Asiasta tiedotetaan vielä tarkemmin erikseen.

Huhtikuun 25. päivänä kello 18.00 on yhdistyksen vuosikokous. Se järjestetään tällä kertaa Tohmajärvellä. Kokous pidetään entisessä suojeluskuntatalossa Kauppatiellä. Molemmista tarkemmin tuonnempana ja Karjalaisen ”järjestörivit” palstalla.
Perinneyhdistyksen lippu on mukana juhlaparaatien lippulinnoissa. Syksyllä järjestämme perinnepäivän tuttuun tapaan.

Perinneretki Laatokan Karjalaan

Toukokuussa järjestetään matka Sortavalaan. Ajankohta on maanantai-tiistai 7. -8. toukokuuta. Alustavan arvion mukaan matkan hinnaksi tulisi noin 200 euroa. Hintaan sisältyy hotelliyöpyminen puolihoidolla, matkat, opastus sekä viisumi sitä tarvitseville. Tavoitteena on saada mukaan ainakin 20 henkilöä. Myös puolisot ja ystävät ovat tervetulleita. Matkanjohtajana toimii Pekka Ripatti. Matkalla tutustutaan Sortavalan ja sen lähiympäristön jäljellä oleviin suojeluskuntakohteisiin.
Matkalle ilmoittautumiset yhdistyksen sihteeri Jorma Pihlaiselle 15. helmikuuta mennessä!
Os: Pappilantie 5 C, 75530 Nurmes, puh 0504327563. Email pihlainen(at)luukku.com.

Pohjois-Karjalan Suojeluskuntien Perinneyhdistyksen hallitus

torstai 26. tammikuuta 2012

tiistai 8. marraskuuta 2011

SUOJELUSKUNTATUOTTEET

Tässä on Suojeluskuntien Perinneyhdistyksen myyntituotteiden kuvasto.
Suojeluskuntatuotteet ja hinnat:

  • Avaimenperä, pinssi, sukat ja tarra; kaikki 5 €.
  • Käsivarsikilpi 10 €, muki 15 €, hautamerkki 40 € ja onnitteluadressi 12 €.



Pinssi on 15 mm korkea ja mallin pohjana on alkuperäinen 1920-luvun kilpi, jota on käytetty mm. mitaleissa ja palkinnoissa.
Sukat ovat valkeat Teseman numeroa 40-42 puuvilla-plyamidi-lycra valmisteiset (jäljellä 7 paria).

Käsivarsikilpeä (hihamerkki) on kahta kokoa, upseerimalli 70 mm ja miehistölle 50 mm. Tarra on samanlainen kuin upseerimallin käsivarsikilpi.

Mukeja on valmiina tekstillä Pohjois-Karjala, Tuupovaaran Suojeluskunta ja Polvijärven Suojeluskunta. Mukeja voi tilata millä hyvänsä tekstillä, silloin vähimmäismäärä on 12 kpl.

Hautamerkki on kiinnitysruuveilla sekä Suojeluskunta- että Lottatunnuksella.

Onnitteluadresseja on sekä onnittelu- että surunvalittelukäyttöön. Niitä saa tilauksesta valmiina vastaanottajan nimellä varustettuna tai ilman, toivottu toimitusaika kaksi viikkoa.

Mikäli käytetään posti- tai muuta vastaavaa toimitusta, lisätään toimituskulut. Tuotteita voi noutaa myös Joensuusta sovittuna aikana ja paikasta.

Tilaukset sihteerille os: Jorma Pihlainen, Pappilantie 5 C, 75530 Nurmes.
Puh 0504327563, email pihlainen(at)luukku.com.



sunnuntai 30. lokakuuta 2011

MUISTOLAATAN PALJASTUS POLVIJÄRVELLÄ 29.10.2011

Polvijärven Suojeluskunnan muistolaatta paljastettiin Helluntaiseurakunnan rukoushuoneella 29.10.2011.



Maria Mustonen juhlisti muistolaatan paljastusta huilufanfaarilla.


perjantai 28. lokakuuta 2011

Pohjois-Karjalan Suojeluskuntien Perinneyhdistys ry

Tervetuloa aktiiviseen suojeluskuntien perinteen vaalimistyöhön! Haluamme antaa todenmukaisen ja oikean kuvan suojeluskuntien toiminnasta sekä merkityksestä kansalaisjärjestönä.

Yhdistys on perustettu Joensuussa 31.1.2010. Yhdistyksen tarkoituksena on vaalia, ylläpitää, kehittää ja siirtää tuleville polville entisten Pohjois-Karjalan ja Sortavalan piirien suojeluskuntien perinnettä ja –työtä eri tavoin jäsenistön, kansalaisten ja yhteiskunnan keskuudessa. Yhdistys ylläpitää, kunnostaa ja säilyttää sen haltuun uskottua perinneaineistoa ja omaisuutta. Yhdistys pyrkii ylläpitämään suojeluskuntiin liittyvää esineistöä, dokumentteja, tiedostoja, teoksia ja vastaavia.

Tavoitteena on toimia aktiivisesti ympäri Pohjois-Karjalaa. Esimerkiksi yhdistyksen hallituksen kokoukset ovat aina eri paikkakunnilla. Lisäksi kahdesti vuodessa pyritään järjestämään perinnepäivä eri puolilla Pohjois-Karjalaa.

Jarkko Kemppi

maanantai 24. lokakuuta 2011

Pohjois-Karjalan Suojeluskuntien Perinneyhdistys ry:n kotisivujen symboliikka

Sivujen taustaksi on valittu sk-järjestön ruskean sarkatakin kangas. Varsinaisen sivuosan taustaväri on kellertävä perinneyhdistyksen onnittelu- ja suruadressien, sekä myöhemmin hankittavien kirjekuorien ja -lomakkeiden mukaan.

Otsikkopalkissa toistuvat yhdistyksen lipun värit, taustana jääkärinvihreä ja Joensuun / Pohjois-Karjalan suojeluskuntapiirin alkuperäinen kilpi. Suojeluskuntajärjestöä koskeviin linkkeihin päästään napsauttamalla miehistökokardia joka oli käytössä edellä mainituissa sk-piireissä.

Rauno Suhonen

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

JÄSENTIEDOTE

Syksyinen tervehdys Pohjois-Karjalan Suojeluskuntien perinneyhdistys ry:ltä!

Toiminta on jälleen mennyt eteenpäin monin tavoin. Tärkein hanke on ollut omien kotisivujen valmistelu. Uuden jäsenemme, Timo Hakkaraisen ansiosta sivut ovat käytössä jo loka-marraskuun aikana!

Monet ovat kyselleet, milloin yhdistyksen pinssit tulisivat myyntiin. Rauno Suhonen on ahkeroinut asian parissa ja pinssit ovat saatavissa lokakuun lopulla.

Seuraavana perinnepäivä pidetään Polvijärvellä lauantaina 29.10 kello 12.00 alkaen. Tuolloin Perinnejuhlan ohjelma alkaa muistolaatan paljastuksella entisellä suojeluskuntatalolla ja nykyisellä Helluntaiseurakunnan Polvijärven kirkolla. Osoite on HAAVIKONTIE 19.

Paljastustilaisuuden jälkeen siirrytään juhlakahville lähellä olevaan Polvijärven koulukeskukseen, jossa pidetään pääjuhla alkaen kello13.00. Esitelmän Polvijärven Suojeluskunnan vaiheista pitää Esa Sormunen. Tilaisuuden jälkeen Seppo Varis esittelee Polvijärven Suojeluskunnan aineistoa Kotiseutumuseolla. Sopiva asu tilaisuuteen on tumma puku ja kunniamerkit. Tervetuloa!

Yhdistyksen hallitus päätti viime kokouksessaan, että seuraavan kevään perinnepäivä tai tässä tapauksessa perinneretki järjestetään toukokuussa Sortavalaan. Tästä asiasta tulee uutta tietoa alkuvuodesta.

Terveisin
Pohjois-Karjalan Suojeluskuntien Perinneyhdistyksen hallitus